Tilaa pahvilaatikoita, saat strategian kaupan päälle

Naapuripizzerian pizzalaatikkoon on painettu yrityksen arvolupaus. Samoin seuraavan korttelin pizzerian ja sitä seuraavan korttelin pizzerian pizzalaatikoihin. Arvolupauksen viestiminen pakkauksessa on sinänsä hyvä asia. Harmi vain, että edellä mainitut pizzapakkaukset ovat identtisiä.

Satojen tai tuhansien pizzerioiden ongelma ei johdu painomateriaaleista. Oma, räätälöity lättylaatikko ei pelasta heitä, ellei italialaisen uunileivän paistaja keksi itselleen omintakeista tulokulmaa ennen kuin graafikko lähettää suunnitelman painoon.

Lähipizzeria myy kaikki pizzansa kuudella eurolla, vaikka keskimääräisen lätyn hinta on hinnaston mukaan reilusti seitsemän euron paremmalla puolella. Parhaimmillaan automaattista alennusta liikenee lähes puolet. Mitä ilmeisimmin ”nopea ja iloinen palvelu” ei riitä kohtuullisten katteiden perusteluksi.

Hintakilpailu johtaa agressiiviseen kustannusten karsimiseen ja sitä kautta kilpajuoksuun pohjalle. Sitä kilpailua ei kannata voittaa.

Sen sijaan yritysten kannattaa edustaa jotakin, jotta niistä tulee mielenkiintoisia. Kasvisruokaan, lähiruokaan tai krapulanparannukseen erikoistunut pizzeria olisi varmasti ruokala, johon vannoutunut asiakaskunta jaksaisi tulla hieman kauempaakin.

Ikävä kyllä massasta erottuvia strategioita ei saa pakkausvalmistajalta.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Spämmin välttämiseksi: *