Rakkaus paperiin voi tappaa median

Kukaan ei voi väittää, etteikö media olisi muuttunut rankasti viimeisen vuosikymmenen aikana. Musiikkiteollisuus näytti mallia muuttumalla vastentahtoisesti digitaaliseksi ja sulattamalla samalla pois aimo läjän myyntiä ja aiheuttaen kovaa kritiikkiä toimintatapojaan kohtaan. Tyhmempi luulisi, että muu sisältöteollisuus, myös media, ottaisi opiksi ja pyrkisi välttämään samat ansat.

Lapsi ei osaa käyttää paperia. Lähde: ruutukaappaus osoitteesta www.marmai.fi.
Lapsi ei osaa käyttää paperia. Lähde: ruutukaappaus osoitteesta www.marmai.fi.

Musiikkiteollisuus rakasti maailmaa, jossa jälleenmyyntikanava myi musiikkia kertaostoperiaatteella. Musiikkiteollisuus ei rakastanut tiettyä mediaa, sillä jokainen jakelumedian muutos oli ollut heille kannattava. Muutos LP-levyistä kasetteihin kasvatti myyntiä, samoin muutos kaseteista CD-levyihin. Tietyn median sijaan musiikkiteollisuus rakasti mediaa. Sellainen piti olla. Musiikki piti sitoa yhteen, määrättyyn mediaan.

Digitaalisella aikakaudella musiikki olisi kuitenkin pitänyt sitoa median sijaan asiakkaaseen. Musiikki nimittäin soi samalla veijarilla puhelimen, musiikkisoittimen, tietokoneen ja kotistereoiden kautta. Musiikkiteollisuuden perinnemallin mukaan moinen kokoonpano vaatisi pahimmillaan saman sisällön ostamisen neljästi. Järjetöntä kaikille muille, paitsi omaa bisnestään sisältäpäin tuijottaville johtajille.

Mielestäni musiikkiteollisuuden tärkein oppi muille sisältöteollisuuden haaroille on, että rakkaus on pahasta. Ei kannata rakastua tiettyyn välineeseen tai tiettyyn toimintaperiaatteeseen. Kun niistä ei osaa luopua, tulee helposti tuhonneeksi koko bisneksensä.

Sanoisin median suurimman rakkaustarinan koskevan paperia. Etenkin lehdet rakastavat paperia niin paljon, että paperi halutaan tunkea väkisin myös digitaaliseen kanavaan. Verkko- ja iPad-lehtiversiot pyrkivät parhaansa mukaan apinoimaan sitä perinteistä, kuolleelle puulle painettua isosiskoaan. Enkä puhu pelkästään surkeista näköislehdistä, vaan niistä ihan tosissaan otettavista sovelluksista.

Nyt kysymys kuuluukin, ehtiikö media vielä pelastamaan itsensä, ennen kuin digitaalisessa maailmassa elävät toimijat vievät bisneksen. Tarkastellaan asiaa lukukokemuksen kautta. Kovana iPad-käyttäjänä olen huomannut viettäväni paljon enemmän aikaa softatalojen lukusovelluksissa kuin mediatalojen lukusovelluksissa. Zite, Flipboard ja Instapaper ovat paljon mukavampia käyttää kuin esimerkiksi Newsstandin lehdet. Pahalta näyttää mediatalojen kannalta.

Vaikka mediat häviävät käyttäjäkokemuksessa, heillä on sisältöä. Ja sisältöähän ihmiset haluavat. Ei lukukokemus ole kummoinen, jos varsinainen asia on tuubaa. Mistä menestyksen resepti? Kuinka sisällöt saadaan paketoitua niin, että ne jyräävät digiajassa?

Suosittelisin ottamaan digitaalisen median suunnittelun pohjaksi lukijan, joka ei vielä osaa lukea. Eli sellaisen, joka ei välttämättä opi käyttämään paperista mediaa ensimmäisenä medianaan. Digitaaliset palvelut pitäisi suunnitella sellaista käyttäjää varten, joka ei osaa käyttää paperista käyttöliittymää.

Utopista maalailua? Tällä hetkellä kyllä, mutta ei välttämättä kauaa. Jo vuosi sitten nettivideo lehteä räpläävästä lapsesta levisi ja herätti keskustelua. Syy oli lapsen tapa ”lukea” lehteä: hän yritti käyttää sitä taulutietokoneen tavoin. Skidi oli aivan ihmeissään paperilehdestä. Se oli rikki. Se ei zoomannut, vaikka miten nipisti diagonaalisesti sivua. Ihmeellinen vekotin.

Meidän on pakko hyväksyä, että maailma muuttuu. Välillä se tulee shokkina. Kuulin esimerkiksi tarinan teinistä, joka piti keskustelemista vaikeana. Kuulemma viestittely on paljon helpompaa, kun voi aina tarkistaa, mitä kirjoitti ennen lähettämistä. Reaaliaikainen kasvokkain tapahtuva keskustelu tuntui vaikealta, koska siinä ei ollut pelivaraa. Piti vetää vaistolla ja tempo oli liian nopea. Kuunnellessa tunsin itseni yhtäkkiä vanhaksi, ensimmäinen ajatus nimittäin oli, että eihän noin saa ajatella.

Palataan vielä mediaan, sillä toivoakin on. Median kentässä on hyvin hiffattu, että hyvä sisältö on kaiken A ja O. Siksi toivon, että yhä useampi toimittaja päätyy tekemään oikeaa toimittajan työtä sen sijaan, että yrittää copy-pastettaa naapuria nopeammin STT:n tiedotteita verkkolehteen. Tämä ei välttämättä tarkoita kymmenien tuhansien sanojen mittaisia reportaaseja, vaan voi yhtä hyvin tarkoittaa sellaisen sisällön tuottamista, jota on antoisa lukea tai katsoa puhelimesta, kun odottaa pysäkillä räntäsateessa spåraa.

Julkaissut Pär Österlund

Liiketoimintojen, asiakkuuksien ja tuotteiden kehittäjä. Entinen yrittäjä ja osa-aikainen tietokirjailija. Tarkemmin täällä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Spämmin välttämiseksi: *