Oodi kohtuuttomuudelle

Kuvalähde: Wikipedia (puhekupla lisätty myöhemmin)
Kuvalähde: Wikipedia (puhekupla lisätty myöhemmin)

Rakastan kohtuuttomuutta. On kaunista katsottavaa, kun ihmiset menevät kohtuuttomuuksiin.

Demokratia, poliisi, vesivessa, radio, auto ja internet ovat kaikki kohtuuttomien ihmisten aikaansaannoksia. Aikanaan vallan jakaminen fyysisen voiman perusteella oli kohtuullista, kuten myös ulostaminen kylmässä ja pimeässä kymmenien metrien päässä kotoa. Kohtuuttomat vaativat vaihtoehtoja ja tekivät niistä totta.

Kohtuullisuus on tyytymistä siihen, mikä on tällä hetkellä normaalia. Kohtuullisuus on riskitöntä, eikä kohtuudesta tarvitse kantaa vastuuta. Kohtuus on turvallista. Pelkällä kohtuudella asiat eivät kuitenkaan kehity.

Kannustetaan siis kaikkia kohtuuttomuuteen, jotta yhteiskuntamme kehittyisi edelleen.

 

Kolme syytä miksi teknologiabisnes on muotibisnestä ja toisin päin

1. Uutta teknologia ei enää tarvita, sitä halutaan

Teknologia on arkipäiväistynyt. Kaikilla on kännykkä, kaikki käyttävät tietokoneita ja suurin osa räplää tablettia, lukulaitetta tai muuta digivehjettä.

Varmasti kuka vain pärjää modernissa yhteiskunnassa kahden vuoden takaisella iPhonella. Silti uutta versiota odotetaan jo vesi kielellä. Se tulee olemaan vähän kauniimpi, vähän hienompi ja sitä paitsi kaikilla muillakin tulee olemaan se heti julkaisun jälkeen.

Vanha puhelinmalli on kuin edellisvuoden mekko. Muotitietoinen ei enää mitenkään voi käyttää sitä, mutta verkkarimiestä koko asia ei kiinnosta.

2. Kaikkien on pakko käyttää teknologiaa

En muista koska olisin viimeksi ollut viikon koskematta joko puhelimeen, tablettiin tai tietokoneeseen. Tuskin kovin moni muukaan. Teknologiaa on käytännössä pakko käyttää, jotta voi tehdä työnsä ja hoitaa arjen askareet.

Kun kaikkien on käytettävä teknologiaa päivittäin, sitä koskevista valinnoista tulee itseilmaisun keinoja. Aivan kuten pukeutuminen on. Mac vai PC? Villapaita vai pikkutakki?

Kyse ei ole siitä, käyttääkö vai ei. Kyse on valinnasta mitä käyttää. En ole koskaan kovin tosissani miettinyt töihin lähtiessä, että pukisiko sitä päälleen vai ei. Enkä toisaalta sitäkään, otanko puhelimen mukaan vai en.

3. Puettava teknologia tulee

Puettava teknologia (wearable technology) tekee teknologiasta kirjaimellisesti muotia. Terveysranneke on käytännössä koru, älykello yhtä lailla. Älyrillit ovat asuste siinä missä silmälasitkin. Ne eivät yleisty, elleivät ihmiset suostu liikkumaan julkisella paikalla teknologia yllään. Eli ellei teknologista tule muotia, siitä ei tule tuotetta.

Arkipäiväistyneen teknologian yhtäläisyydet muotiin ovat käyttäjän silmin häkellyttävät. Jotakin teknologiaa on pakko olla, joten valinta on itseilmaisukysymys. Tätä taustaa vasten on ihmeellistä, etteivät muodin ja teknologian maailmat ole vielä kohdanneet. 

Jään odottamaan, koska Apple lanseeraa syysmallistonsa tai Armani hopeiset BLE-hyvinvointirannekkensa.

 

Kirjastonhoitajasta strippariksi

Viiden minuutin kävelymatka metsän halki ja hiekkakentän toisella puolella näkyi yksikerroksinen, punainen talo. Sisällä tuoksahti tunkkaiselta, mutta turvalliselta. Pikkupojan mielestä erinomaisen kiipeilykallion päällä sijainnut Matinkylän kirjasto palveli minua erinomaisesti monta vuotta. Asiakkuuteni alkoi vuosikausia ennen kuin osasin edes lukea ja jatkui, kunnes tarve kirjaston palveluille pikkuhiljaa hiipui, pitkälti kiitos internetin*.

Matinkylän vanha kirjasto, kuva on ruutukaappaus Googlen karttapalvelun Street View -toiminnosta.
Matinkylän vanha kirjasto, kuva on ruutukaappaus Googlen karttapalvelun Street View -toiminnosta.

Olen jo toista vuosikymmentä ollut huono kirjaston käyttäjä, mutta kirjaston idean kannattaja. Mielestäni on erinomainen ajatus, että ihmiset voivat sivistää itseään maksutta. Sitten luin Helsingin Sanomien kirjoituksen Espoon kirjastoista. Niistä tehdään monitoimitiloja, jossa kokataan kasvisruokaa ja lainataan prinsessapukuja lapsille.

Vaikuttaa siltä, että kirjasto yrittää epätoivoisesti tehdä itsestään tarpeellisen. Tietokirjailija Jari Parantainen summasi tilanteen Twitterissä erinomaisesti:

Jos kirjaston alkuperäinen ajatus oli varmistaa, että ihmiset voivat lukea sivistäkseen ja viihdyttääkseen itseään ilmaiseksi, niin internet teki vanhanmallisesta kirjastosta melkoisen turhakkeen. Mihin tarvitaan rakennusta, jossa säilytetään paperille painettua tekstiä, kun  samankaltaista sisältöä on verkko pullollaan?

Sivistysaatteen mukainen kirjasto olisi jo muuttunut digitaaliseksi sen sijaan, että yrittäisi epätoivoisesti perustella kuinka tarpeellisia yhteiset touhutilat ovat. Vaikuttaa siltä, että kirjasto hävisi taistelun internetin kanssa ja päätti siksi ryhtyä kilpailemaan Työväenopiston kanssa. Ellei tämäkään taisto tuota tuloksia, taidetaan olla Parantaisen viitoittamalla tiellä. Kohta kirjastosta saa aamupuuron eurolla, aamukaljan kaupan päälle ja kaiken pöytään tarjoiltuna, top-less.

Kirjasto, pystyt parempaan!

*) Internet tarjosi helpomman, nopeamman ja kattavamman pääsyn tietoon ja tietokirjallisuuteen. Ikävä puoli kirjastokäyntien vähenemisessä on, että luen vähemmän kaunokirjallisuutta. Lukisin enemmän, jos suomenkielistä kaunokirjallisuutta saisi Kindlelle edes samaan hintaan kuin pokkarin paperiformaatissa. 

”Mielipiteet ovat omiani” ja muuta hätävarjelun liioittelua verkossa

Korporaatioissa taitetaan peistä asiantuntijoiden roolista sosiaalisessa mediassa. Saako työntekijä tviitata mielipiteen, joka sotii työnantajan virallista linjaa vastaan? Onko keskijohdon mielipide automaattisesti yrityksen virallinen linja?


Roberta Sena Lima via Compfight

Koko keskustelu tuntuu maalaisjärjellä ajateltuna tolkuttomalta. Jos Metson insinööri valittaa lähipubissa kavereilleen huonosta sorvista, sitä ei varmasti tulkita korkeimman johdon strategiseksi päätökseksi heikentää työvälineistöä. Mutta kun mielipiteen ilmaisee verkossa, siitä tehdään numero.

Nopeasti pohdittuna sanoisin, että työssäkäyvällä ihmisellä on kolme mahdollista roolia verkossa:

  1. Yrityksen edustaja (esim. yrityksen asioista viestivä toimitusjohtaja)
  2. Ammatillinen yksityishenkilö (esim. tekniikasta keskusteleva insinööri)
  3. Yksityishenkilö (esim. kissavideokuraattori)

Jatka lukemista ””Mielipiteet ovat omiani” ja muuta hätävarjelun liioittelua verkossa”

Tänään halusin heittää myyntimiehen pihalle

Työpäiväni käynnistyi tänään tunnelmaltaan surkealla myyntikäynnillä. Olin ostajan asemassa muutaman kollegani kanssa. En aio mainita myyjäyrityksen nimeä, sillä myyntikäynnistä huolimatta uskon, että firmasta löytyy paljon ammattitaitoista väkeä. Eli en halua haukkua ketään, vain jakaa ostajan tuskani.

159/365. Agony. Anant Nath Sharma (www.thelensor.tumblr.com) via Compfight

Jos kyseinen myyntimies olisi ollut kukkakauppias, keskustelu olisi kuulostanut suurin piirtein tältä:

Jatka lukemista ”Tänään halusin heittää myyntimiehen pihalle”

Konferenssi on mielen roskaruokaa

Viikko sitten istuin jättimäisen salin etuosassa, VIP-karsinassa. Salin täytti yli 3000 ihmistä. Asiantuntijoita, johtajia ja yrittäjiä ympäri Suomen, muutama naapurimaakin edustettuna. Lavalle puhumaan nousi toinen toistaan korkeammalle maailman kovimpien bisnesajattelijoiden listalla sijoittuneita nimiä. Heillä oli paljon tiukkaa asiaa ja yleisö otti viestin vastaan lähes hurmioituneena.

En osannut iloita hurmiosta. Ajatukseni olivat muualla. Näin mielessäni yleisössä istuvien johtajien paluun arkeen. Jack Welchin viestit epäformaalista ja oppivasta organisaatiosta tulisivat unohtumaan viimeistään silloin, kun seminaarissa inspiroitunut johtaja pääsee seuraavan kerran helpommalla vetoamalla byrokratiaan. Karu arki karsii turhat hömpötykset.

Jatka lukemista ”Konferenssi on mielen roskaruokaa”