Googlen älyrillit, keskittymiskyky ja ergonomia

Googlen lanseeraamat älyrillit ovat saaneet reippaasti huomiota teknologiablogeissa. Älykakkuloiden idea aukeaa helposti esimerkiksi tästä esittelyvideosta:

Alati näkökentässämme läsnä oleva teknologia toi mieleeni eilisen keskustelun ystäväni kanssa. Aiheena oli keskittymiskyky tai tarkemmin sen puute. Avokonttori, push-meilejä tyrkyttävä kännykkä ja jatkuvasti auki roikkuva Facebook tarjoavat niin paljon ärsykkeitä, että keskittyminen vaatii jo nyt tietoisen päätöksen.

Nyt lyön kaiken kiinni, pakenen yksinäiseen koppiin ja työstän vain yhtä asiaa.

Mitenhän valmiiksi niukoilla olevan keskittymiskyvyn käy, kun tepastelemme kaikki älyrillit nenällä ja saamme Googlen toimesta silmien eteen pikaviestejä, kirjautumistietoja, sähköposteja ja (luultavasti, jos rillit päätyvät tuotteeksi asti) mainoksia kadun varrella olevista liikkeistä? Se tuskin parantaa kykyämme keskittyä monimutkaisten töiden hoitamiseen.

Tämän tyyppisten uusien teknologioiden vuoksi meidän pitää miettiä entistä tarkemmin, miten pysymme itse oman huomiomme herrana. Muuten alati läsnä oleva teknologia ohjaa kuin huomaamatta ajatuksemme milloin mihinkin uutuusarvonsa vuoksi kiireellisen tuntuiseen tietoon.

En halua maalata pirua seinälle, sillä kakkulat tuovat mukanaan merkittäviä parannuksia tämän päivän teknologian käyttökokemukseen verrattuna. Kun rillejä ei kerran voi näppäillä tai kosketella, niitä pitää ohjata puheella sekä silmien ja kehon liikkeellä. Tämä on ergonomian riemuvoitto verrattuna siihen, että röhnötämme työtuoleissa naputtelemassa näppäimistöä ja heiluttamassa hiirtä.

Odotan mielenkiinnolla sitä hetkeä, kun voin itse kokeilla miltä stadi näyttää Googlen kakkuloiden läpi tarkasteltuna.

Julkaissut Pär Österlund

Liiketoimintojen, asiakkuuksien ja tuotteiden kehittäjä. Entinen yrittäjä ja osa-aikainen tietokirjailija. Tarkemmin täällä.

Ota osaa keskusteluun

3 kommenttia

  1. Hyvää pohdiskelua. Samaa mietin itsekin – kuinka vaikeaa kakkuloilla on sulkea Internet pois? Ehkä niihin saa (lisäosana tai muuten) offline moden tai rajoitettua sähköpostin/pikaviestinnän/muiden yhteydenottojen määrää.

    Kätevää olisi jos kaikki ilmoitukset voisi laittaa tauolle määräajaksi – vaikkapa kahdeksi tunniksi. Tällaista itse asiassa toivoisin työasemallenikin. Ei tarvitsisi sulkea ohjelmia (jos esim. itse tarvitsee hakea jotain tietoa tai ottaa yhteys johonkin muuhun) mutta uusia ilmoituksia ei tule ennen kuin määräaika on loppunut, tai sen itse lopettaa.

    Yksi suuntaus, jonka toivon vahvistuvan lähivuosina, on luonnollisen kielen käyttö komentoja varten. Siitä on nähtävissä osia erinäisissä tuotteissa, kuten Google Calendarissa, jossa voi kirjoittaa ”Dinner at The Manhattan Steakhouse with Jonathan at 4pm Monday” joka luo kaikki tarvittavat metatiedot kalenterimerkintään: Otsikko ”Dinner”; paikka ”The Manhattan Steakhouse” (omaa sijaintia lähinnä oleva hakutulos Mapsista); aika 16.00 seuraavana maanantaina; kutsu lähetetään sille Jonathanille osoitekirjassa, jonka kanssa on viime aikoina ollut eniten vuorovaikutusta.

    Luonnollinen kieli on myös ollut testissä Mozillan ja Ubuntu HUD-käyttöliittymissä. Toivon että tämä yleistyy käyttöjärjestelmätasolle kaikkialla, jolloin voisi antaa tietokoneelle komentoja niin kuin näyttelijä Googlen havainnevideossa. Toistaiseksi paras näkemäni toteutus on Applen Siri.

    Työergonomia on yksi tärkeä aihe tänä päivänä, varsinkin tietotyöläisille. Tosin tekstinsyöttö tulee jatkossakin olemaan suurin ongelma-alue. Mutta todella paljon kyllä parantaisi tilannetta jo sekin, ettei näyttö olisi tietyssä staattisessa paikassa vaan aina silmien edessä, riippumatta pään asennosta. Aijai, kun niska ja selkä kiittävät!

    Tekstinsyöttöä varten pitäisi vielä toistaiseksi olla näppäimistö sylissä, mutta se on pieni paha verrattuna läppärin käyttämiseen. 🙂 Luulen myös, että oppisin nopeasti kirjoittamaan lähes virheettömästi pelkällä näppituntumalla kun hieman harjoittelisi. Lähinnä erikoismerkkien käyttäminen vaatii näppäimistöön katselua (esim. ohjelmoinnissa).

    Kyllä tämä elämä koko ajan muuttuu vähän hienommaksi! Nuo kakkulat varmasti inspiroivat liudan uusia tuotteita – esimerkiksi parhaat ”ei-tarvitse-ikinä-katsoa-näppikseen” -sylinäppäimistöt. 🙂

    Yksi kehityspyyntö tähän blogiin: mahdollisuus tilata ilmoitukset kommenteista sähköpostilla jotta pystyy seuraamaan vastauksia omiin kommentteihin. Näin ei aina tarvitse tulla erikseen tarkistamaan, joko vastaus olisi tullut. 🙂 Tästä syystä kommentoin tällä hetkellä mieluummin Facebookiin kuin blogiin. Toki siellä on myös suurempi massa ihmisiä jotka saattavat helposti kommentoida kirjoitusta ja enemmän keskustelua saadaan aikaiseksi. Mutta kuitenkin kannattaisi tutkia tuota ratkaisua. 🙂

  2. Pitkäaikainen haaveeni on pystyä tekemään töitä ilman tietokonetta. Koska tuottavuuteni ei riitä rahoittamaan henkilökohtaisen assistentin palkkaa, joutunen odottamaan teknologian kehittyvän siihen, että esimerkiksi kirjoittaminen onnistuu puhumalla.

    Olen yrittänyt käyttää Siriä, mutta se on ongelmallista, kun se (hän?) ei ymmärrä suomea. Esimerkiksi suomenkielisten nimien lausuminen niin, että Siri tunnistaa ne osoitekirjasta on vähintäänkin epäluonnollista. Kun nimen saa mongerrettua sopivalla tavalla, Siri kyllä osaa tehdä järkevät kalenterimerkinnät, lähettää kutsut ynnä muut.

    Englanninkielinen sanelu onnistuu mielestäni paremmin Evillä. Se ymmärtää minun outoa aksenttiani paljon Siriä paremmin. Nuancen (heidän teknologiaansa käytetään ainakin Sirissä) Dragon Dictate ymmärtää suomeakin, mutta sanelu on hankalaa. Dragonille pitää sanella pilkut, pisteet, isot kirjaimet ynnä muut. Sirin hyvä puoli on, että se ymmärtää paremmin kielen rakenteen. Riittää, että puhuu, eikä tarvitse erikseen opetella puhumaan sanelukoneelle. Kaikki Palmin tuotteita käyttäneet muistavat, millaista oli opetella kirjoittamaan Palmille. Voin vain todeta, että se vaati harjoittelua.

    Mitä kommentteja koskevaan kehitysehdotukseesi tulee, tsekkaan ilman muuta saisiko ko. toiminnon käyttöön ilman hikeä, verta ja kyyneleitä. Ehkä pitäisi ottaa käyttöön Disqus tai vastaava kommentointijärjestelmä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Spämmin välttämiseksi: *