Categories
Yleinen

Kevään kirjoitusurakan tulos: Yritystiedon kurinpalautus

Minua pyydettiin keväällä kasaamaan pumaska asiakaskäyttöön koskien ydintiedon hallintaa, eli Master Data Managementia. Ensin tarkoituksena oli raapustaa lyhyt pikaopas, mutta projekti pääsi paisumaan. Päädyin haastattelemaan neljän eri kansainvälistä liiketoimintaa tekevän suuryrityksen edustajaa heidän tekemisistään MDM:n saralla. Kolme näistä päätyi case-kertomuksena osaksi kirjaa. Yksi ei halunnut omaa ja firman nimeä julki.

Yritystiedon kurinpalautuksesta muodostui liiketoimintajohtoa varten kirjoitettu opas ydintiedon hallintaan. Siinä kerrotaan, miksi asiakas- ja toimittajareksterit kannattaa laittaa kuntoon, kuinka se tehdään ja kuinka rekkarit myös pidetään ajantasalla.

Opuksen saa luettavaksi Bisnoden sivujen kautta. PDF-version saa kuka vain maksutta. Kuolleelle puulle painettu ja koviin kansiin sidottu versio lähetetään maksutta pörssiyhtiöiden johtajille ja asiantuntijoille. Muut saavat sellaisen pientä korvausta vastaan.

Lue Yritystiedon kurinpalautus ja opi miksi kuppaisessa kunnossa pönöttävä asiakastietokanta on riski bisnekselle

Categories
Yleinen

Retoriikan kesäkoulu 2013: piirrosmuistiinpanot

Perjantaina järjestettiin Hämeenlinnassa toista kertaa Retoriikan kesäkoulu. Edellisellä kerralla tein yhteenvedon puhujien käyttämistä retorisista keinoista. Tällä kertaa päätin antaa styluksen viuhua ja piirsin muistiinpanot suurimmasta osasta puheenvuoroja.

Juhana Torkki

juhana_torkki
Juhana Torkin puheenvuoro Retoriikan kesäkoulussa.

Categories
Myynti ja markkinointi Yleinen

Tiedoista päätellen pankkivirkailija olikin salapoliisi

Myönnän suoraan, olen muistivammainen. Yksityiskohdat, nimet, keskustelut – kaikki ovat riskitavaraa mitä tulee kykyyni kaivaa esiin tietoa muistista myöhempinä hetkinä. Huonomuistisuus on sosiaalisesti kiusallista ja ihailen ihmisiä, jotka tuntuvat muistavan kaiken. Eilen ja tänään sain kokea, kuinka hyvä muisti tekee hyvän asiakaskokemuksen.

Lähde: sxc.hu, ba1969

Ilahduttava tapaus numero yksi on eiliseltä. Soitin hotelli Tornin myyntipalveluun ja riivasin myyntinaista pahoilla kysymyksillä reilut kymmenen minuuttia. Lopuksi hän kysyi:

Categories
Yleinen

Koululaitoksen kuolemantuomio?

MIT:n ja Harvardin kaltaiset huippujenkkiyliopistot ovat tunnettuja tähtitieteellisistä lukukausimaksuistaan ja huippututkijoistaan. Siellä opetushenkilöstöä on moninkertaisesti oppilasta kohden verrattuna Suomeen ja rehtori tienaa kuin nokialaisjohtaja huippuvuosina. Silti nämä samaiset opinahjot viitoittavat tietä, jonka voisi tulkita tappavan koululaitoksen.

Verkkoyliopisto edX perustettiin juuri MIT:n ja Harvadin yhteisprojektina. Ne iskivät molemmat nohevat 30 miljoonaa taalaa per nuppi kiinni hankkeeseen, joka tarjoaa opetusta ilmaiseksi, kenelle vaan.

Lähde: edX.org
Categories
Yleinen

Lauantaidilemma: Mikä on liikkeenjohdon konsultti?

Konsultti on terminä yhtä laaja kuin duunari. Laveimmillaan konsultti lienee mikä tahansa asiantuntija, joka ei ole neuvottavan tai autettavan omilla palkkalistoilla. Kävimme aiheen tiimoilta nohevan keskustelun Riku Lehtisen ja Olli Uuksulaisen kanssa, kun valmistelimme konsulttimyyntiä käsittelevää seminaariamme.

Kun keskustelu kääntyi kohti liikkeenjohdon konsultteja, ilmoille nousi näkemys, jonka mukaan kyseisellä tittelillä esiintyvän asiantuntijan ei pitäisi tehdä mitään. Vain neuvoa, eli auttaa asiakasta tekemään parempia ratkaisuja.

Categories
Yleinen

Mara™ on myyntimiehen Siri

Olen Applen Siri-assistentin suuri fani näin periaatteellisella tasolla, vaikka kieli- ja lokalisointisyistä voin vain aniharvoin hyödyntää sitä. Monet Sirin mainostetuista hyödyntämisalueista ovat arkielämästä, milloin lähetellään tekstiviestejä ja milloin tarkistetaan heliumin kemiallista lyhennettä.

Kuva: ruutukaappaus osoitteesta apple.com

Parhaiten Siri kuitenkin jeesaisi myyntimiestä, sillä kaupparatsun duuni perustuu yhteydenpitoon ihmisten kanssa, luvattujen asioiden muistamiseen ja systemaattiseen kirjaustyöhön, jotta edellisten palaverien aikana pintaan nousseet liiketoiminnan haasteet saa palautettua mieleen ennen seuraavaa.