Tänään sain asiakkaalta turpaan, koska unohdin myynnin perusasiat

Kirjoitin aiemmin blogissa tuskallisesta kokemuksestani ostajana. Tänään taisin tehdä samat myyjän roolissa.

Kuva: freeimages.com, tekijä: vierdrie
Kuva: freeimages.com, tekijä: vierdrie

 

Olen ollut poissa myyntihommista yli puolitoista vuotta. Sinä aikana olen miettinyt, että Pärin voi ottaa pois myynnistä, mutta myyjää ei voi ottaa pois Päristä. Kuinka väärin luulinkaan. Myynti vaatii hyvän rutiinin, jotta se sujuu mallikkaasti. Olen virallisesti ruosteessa.

Se taustoituksesta, siirrytään päivän tarinaan…

Olimme kollegani kanssa mielestämme valmistelleet keskipäivän asiakaskäyntimme huolella. Fiilikset olivat hyvät ja miksi eivät olisi, keskustelun aiheena oli uusi palvelu, jonka kehitystyötä olin ollut mukana ohjaamassa. Asiakas oli jo saanut ensituntuman palveluun ja piti näkemästään.

Ensin palaveri sujuikin kivasti. Kunnes pääsimme keskustelemaan hinnoista. Silloin tunsin juosseeni seinään, sillä kaikki oletuksemme paljastuivat vääriksi. Oletimme kilpailijamme hinnoittelun päin seiniä, oletimme asiakkaan arvostukset päin seiniä ja oletimme jopa asiakkaan tavan ajatella koko palvelua päin seiniä.

Eihän siinä auttanut muu kuin hymyillä nöyrästi ja luvata eri lähtökohdista mietitty ehdotus seuraavalle kerralle. Poistuimme kollegan kanssa lounaalle nuolemaan haavojamme.

Jahka saimme tilannetta purettua ja asiaa pohdittua uusista näkökulmista, tajusimme, ettei tilanne ole lainkaan toivoton. Itse asiassa asiakkaamme antoi meille suoralla palautteellaan mukavan määrän arvokasta tietoa, jonka pohjalta saamme heille esitettyä merkittävästi alkuperäistä paremman vaihtoehdon. Eikä vain yhtä, vaan kaksi. Toivottavasti pääsemme ensi kerralla kauppoihin.

Perusasioita. Älä oleta. Kysy. Esitä ratkaisu vasta, kun tunnet asiakkaasi tilanteen.

Vastaa

Spämmin välttämiseksi: *