Browse Tag: päätöksenteko

Vähiten huono päihittää usein parhaan: tarina päätöksenteosta epävarmassa tilanteessa

Ben Horowitz kuvaa kirjassaan The Hard Thing About Hard Things kuinka hänen yrityksensä hallitus suhtautui uusien johtajien rekrytointiin. Herra Horowitz esitteli kandidaatin, jonka jälkeen kukin hallituksen jäsen esitti millaisia ongelmia ja uhkakuvia kandidaattiin liittyi. Käteen jäi lista ongelmista ja vähiten riskejä sisältänyt kandidaatti näytti hallituksen mielestä parhaalta valinnalta. Jos toimitusjohtaja olisi tehnyt valintansa hallituksen (eli pomon) suositukseen perustuen, hän ei olisi saanut parasta kandidaattia, vaan vähiten huonon.

Millainen paras kandidaatti sitten on? Hän on henkilö, joka sopii parhaiten juuri haettuun rooliin, juuri kyseisessä yrityksessä, juuri nyt. Silloin kannattaa miettiä mitkä ovat ne vahvuudet, joiden avulla kandidaatti saa työnsä menestyksellä hoidettua. Mitä tarkempi kuva yrityksellä on siitä, mitä he oikeasti tarvitsevat, sitä todennäköisemmin valitsevat parhaan kandidaatin.

Mitä enemmän epäselvyyttä valintaan liittyy, sitä helpompi ongelmia on löytää.

Hän vaikuttaa hyvältä nyt, mutta entä kahden vuoden päästä, kun olemme kasvaneet reilusti?
Hän varmasti osaa kasvattaa myyntiämme, mutta osaako hän pyörittää myyntiorganisaatiota sitten, kun se on kasvanut?
Kannattaako meidän rekrytoida erikseen teknologiajohtajaa, kun kyseinen toiminto jossakin vaiheessa on tarkoitus liittää tuotekehityksen alle?

Samaan ilmiöön olen törmännyt monesti hankintatilanteissa. Parasta toimittajaa ei uskalleta valita, koska toimittajaan liittyy riskejä. Sen sijaan konsensus ajaa valitsemaan vähiten huonon vaihtoehdon parhaan sijaan.

Panen itse korvan taakse seuraavat johtopäätökset Horowitzin tarinasta:

Hankinta/rekry: Jos haluat valita parhaan vaihtoehdon vähiten huonon sijaan, varmista, että tiedät tarkalleen mitä vahvuuksia tarvitset. Etsi potentiaaliset ongelmat etukäteen ja mieti perusteet sille, mikseivät ko. ongelmat ole yhtä oleellisia kuin saatavat hyödyt.

Myynti: Jos edustat selkeästi parasta ratkaisua, ohjaa ostajaa priorisoimaan tarpeensa selkeästi. Mikäli taas ratkaisusi on riskitön jack-of-all-trades, kannattaa ostajan epävarmuutta ruokkia ”mitä jos” -kysymyksillä.

Hipsterit maksoivat Nalle Wahlroosin Bentleyn

Indie on kapitalismin salarakas, joka kaataa jatkuvasti polttoainetta markkinatalouden moottoriin. Ilman hipstereitä, fennovegaaneja ja indie-skeneä markkinat kuihtuisivat.

Yhtälö on hyvin helppo: ellei uusia muoti-ilmiöitä synny, yritykset voivat myydä vähemmän. Jos tiukat farkut ovat muotia kolmekymmentä vuotta, farkkujen menekki laskee. Kyllä vanhat vielä kelpaavat, mutta vanhentuneet eivät.

Tarkastellaan ilmiötä musiikin kautta.

Oletetaan sinun olevan indie-musiikin ystävä. Käytät aikaa ja vaivaa etsiäksesi tuntemattomia, mutta lahjakkaita bändejä. Hyvän bändin löytyessä kehut heidän musiikkiaan ystävillesi, ostat tukimielessä omakustannelevyn ja käyt keikoilla.

Sinun ja kaltaistesi takia bändi saa enemmän faneja, enemmän keikkoja ja lopulta he voivat keskittyä täysipäiväisesti musiikin tekemiseen. Bändi on sinulle edelleen kiinnostava, mutta vähenevässä määrin, koska moni tuntee sen jo.

Lopulta bändi saa levytyssopimuksen ison talon kanssa ja he lyövät läpi. Viimeistään tässä vaiheessa hylkäät bändin liian kaupallisena ja alat etsimään seuraavia piilotettuja lahjakkuuksia. Toistat saman harjoituksen.

Yritykset pyrkivät hyödyntämään vaihtoehtoisia suuntauksia yhä enemmän. Isoilla vaatetaloilla on nykyisin töissä ihmisiä, joiden tehtävä on roikkua baareissa ja keikoilla etsimässä uusia tyylisuuntia. Alakulttuurit pyritään saamaan massatuotantoon yhä nopeammin, jotta kierto nopeutuisi.

Kuten huomaat, hipsterit ovat avainasemassa Nalle Wahlroosin kaltaisille rahamiehille, jotta heillä on varaa uuteen Bentleyyn. Tästä ei pääse yli eikä ympäri, vaikka kapitalismi kuinka pännisi. Ellei sitten omavaraistalous kiinnosta.

Lähde: McRaney: You Are Not So Smart

Kuinka teet hyviä päätöksiä?

Teemme kaikki jatkuvasti typeriä päätöksiä. Tässä asiayhteydessä tarkoitan typerällä päätöksellä sellaista, jota emme suosittelisi kaverille, jos hän olisi meidän tilanteessamme. Monesti moinen päätös syntyy, kun tunteemme ottavat meistä vallan.

Rodolfo Mendoza-Denton kertoo Psychology Today –lehdessä (Sept/Oct 2011) opiskeluaikanaan kohtaamastaan absurdista tilanteesta. Meksikolaissyntyinen Mendoza-Denton ei päässyt sisään yliopiston tiloihin, koska vartija ei uskonut hänen oikeasti olevan jatko-opiskelija. Herra hermostui kohtaamastaan ennakkoluulosta ja ryhtyi huutamaan vartijalle. Arvaten vartija piti hänen reaktiotaan lisätodisteena aiemmasta oletuksestaan, eikä tilanne muuttunut paremmaksi.

Mendoza-Denton pohti usein tapahtunutta ja huomasi vielä vuosien päästä tuohtuvansa ja vihastuvansa. Hän pystyi käsittelemään asian vasta muutettuaan muistelutapaansa karvan verran. Hän ei enää muistellut kohtaamaansa vääryyttä, vaan muisteli mieluummin jatko-opiskelijan ja vartijan kohtaamista.

Trauman kunnollinen käsittely onnistui, kun Mendoza-Denton loitonsi itsensä tapahtuneesta.

Jos Mendoza-Denton olisi osannut loitontaa itsensä tapahtuneesta jo tapahtumahetkellä, hän olisi reagoinut rauhallisesti ja selittänyt tilanteen vartijalle. Hän olisi voinut pyytää vartijan mukaan sisään katsomaan työhuonettaan tai soittamaan jonkun kollegoistaan todistamaan henkilöllisyytensä.

Teet samanlaisten tunneryöppyjen vallassa tyhmiä päätöksiä jatkuvasti. Jotta tekisit parempia päätöksiä, sinun täytyy loitontaa itsesi itsestäsi. Saman lehden blogissa Gretchen Rubin suosittelee ajattelemaan itseään kolmannessa persoonassa.

”Gretchen hätääntyy nälkäisenä, joten hän ei voi odottaa illallista liian pitkään.”

”Pärin ei kannata vetää huonosti määriteltyjä projekteja, koska jatkuva säätäminen ärsyttää häntä kohtuuttomasti.”

Itsensä ajatteleminen kolmannessa persoonassa tuntuu minusta luonnottomalta, mutta käytän samankaltaista tekniikkaa usein. Mietin, sopiiko tietty projekti luonteelleni, olisinko tyytyväinen toteuttaessani sitä ja säilyisikö motivaationi varmasti.

Älä tee itseäsi koskevia päätöksiä fiilispohjalta. Hengitä hetki rauhassa ja mieti, suosittelisitko samaa päätöstä ystävälle, joka on samassa tilanteessa. Ota etäisyyttä itsestäsi tai mieti tilannettasi kolmannessa persoonassa. Teet paremman päätöksen. 

P.S. Älä kuitenkaan sekoita tätä kolmannen henkilön ilmiöön, jonka vaikutuksen alaisena voit päätyä vaikka vaatimaan sensuuria, koska mielestäsi tietynlainen viesti voisi olla vaarallinen jollekin muulle. Vaikka eihän se tietysti sinuun vaikuta.

Miksi Microsoft on Applea parempi?

Lyhyt vastaus on, ettei sillä ole väliä. Eikä liioin sillä, onko Microsoft todella Applea parempi vai toisin päin. Valitsemalla sopivan mittarin, voit argumentoida kumpaan suuntaan tahansa.

Miksi kahden jättimäisen yhdysvaltalaisen teknologiayrityksen vertailu sitten herättää niin vahvoja tunteita? Kyseessä on fanboy-ilmiö.

Fanboy on ahkerasti verkossa viljelty nimi tietyn valmistajan, tuotteen tai vaikkapa bändin kiihkeälle puolustajalle. Legenda kertoo, että varsinaisen fanboy-sanan alkuperä olisi vuonna 1973 järjestetty sarjakuvatapahtuma, jossa eräs Marvel-fani oli tehnyt Fanboy-nimisen lehden suosikkisarjakuvajulkaisijastaan.

Päädyt fanboyksi, koska suojelet itseäsi ostokrapulana tunnetulta kognitiiviselta dissonanssilta. Teit tunnepohjaisen päätöksen, jota vastustavat järkiperäiset argumentit tuntuvat kiusallisilta. Kun olet tehnyt kalliin hankinnan, perustelet itsellesi valinneesi oikein.

Fanboy-ilmiötä ei useinkaan esiinny esimerkiksi vessapaperin- tai bensanostajien keskuudessa. Tämä johtuu siitä, että he ovat panttivankeja.

Panttivanki on mainosmiesten lanseeraama termi ihmiselle, jonka on pakko ostaa tietynlaisia tuotteita. Koska et pärjää ilman vessapaperia, olet panttivanki.

Näin ollen fanboyismi liittyy vahvasti vapaisiin valintoihin. Pärjäisit hyvin ilman tablettitietokonetta, mutta päätit silti ostaa sellaisen. Päätit panostaa hankintaasi aimo tukun rahaa.

Valintasi vaikuttaa vahvasti minäkuvaasi. Esimerkiksi Apple ei mainonnassaan yritä ylipuhua sinua tuotteensa ylivertaisuudesta, vaan kertoo minkälaiset ihmiset heidän tuotteitaan ostavat. Haluatko olla hajuton ja mauton bisnestylsimys vai kiinnostava ja luova tyyliniekka?

Olet Apple-ihminen, olet kierrätys-ihminen, olet hybridiauto-ihminen. Määrittelet itsesi valintojesi kautta ja puolustat valintojasi. Niin minäkin. Siksi kirjoituksen otsikko yllätti sinut – olenhan Applen käyttäjä, eli puolestapuhuja.

Tunnepohjainen päättäminen on järkevää. Ilman kykyä päättää tunnesiteiden pohjalta jopa muropaketin valitseminen kaupassa olisi mahdotonta: jymähtäisit vertailemaan kalorimääriä, pakkauskokoja, hintaa per hiutale ja niin eteenpäin.

Kun seuraavan kerran päädyt kinastelemaan Cokiksen tai Pepsin herruudesta kannattaa muistaa, ettei kyse oikeasti ole tuotteiden eroista. Kyse on omien valintojen puolustamisesta.

Lähde: McRaney: You Are Not So Smart

Valelääkärin suojakilpi

Valelääkärikohu on herättänyt vilkasta keskustelua siitä, miksei kukaan huomannut, että jotakin on vialla. Sunnuntain Hesarissa (20.11.2011) proviisori, arkkitehti ja asianajaja kertovat, kuinka huijari jäisi heidän alallaan nopeasti kiinni. En usko, sillä ihmisluonto suojelee huijareita.

Jo vuonna 1970 psykologit Bibb Latane ja John Darley todistivat, miten voimakas ihmisen pelko nolostumista kohtaan on. He järjestivät kokeen, jossa henkilöitä pyydettiin täyttämään kyselylomakkeita. Lomakkeiden täyttämisen aikana huoneeseen alkoi tulvia savua ilmanvaihtoluukun kautta.

Ensimmäisessä kokeessa ihmiset täyttivät lomakkeen yksin huoneessa. Yksinäiset sudet havahtuivat savuun keskimäärin viidessä sekunnissa, kävivät ihmettelemässä ilmanvaihtoluukkua ja luikkivat ulos huoneesta.

Toisessa kokeessa ihmiset täyttivät lomakkeitaan porukalla. Nyt savu huomattiin vasta 20 sekunnin kuluttua ja reaktio oli vallan erilainen. Ihmiset pysyivät huoneessa kunnes sankka savu täytti huoneen, eikä kyselylomaketta enää nähnyt täyttää. Koe toistettiin kahdeksalla eri ryhmällä ja näiden kahdeksan kokeen aikana yhteensä vain kolme ihmistä nousi ylös ja poistui huoneesta.

Ryhmän ihmiset seurasivat muiden reaktioita. Jokainen ajatteli, että tositilanteessa joku reagoisi. Kun kaikki ajattelivat samalla tavalla, kukaan ei päätynyt reagoimaan. Kukaan ei halunnut näyttää hölmöltä.

Ilmiön taustalla on läpinäkyvyyden illuusio. Luulet, että vieressä istuva kaveri näkee huolestumisesi ja istuu silti rauhassa paikallaan. Tosiasiassa vierustoveri on yhtälailla huolestunut, mutta nähdessään sinun istuvan rauhassa paikallasi hän yrittää työntää syrjään oman huolensa. Luulette molemmat, että teistä näkee, mitä ajattelette. Vaan ei näe.

Sama ilmiö kummittelee valelääkärikohun taustalla. Edellinen valelääkärin vastaanotolta poistunut henkilö näytti suhtautuvan häntä hoitaneeseen lääkäriin täysin normaalisti, joten miksi minäkään epäilisin häntä? Kun kohun aika koitti, oli muiden esimerkkiä jälleen helppo seurata: jos muiden saamassa hoidossa oli toivomisen varaa, varmasti minäkin voisin valittaa omasta kokemuksestani!

Pitkän koulutuksen läpikäyneet lääkärit eivät ole immuuneja hekään. Miten noloa olisikaan, kun lääkäri tekisi kollegastaan valituksen, joka osoittautuisi turhaksi! Nolon tilanteen lisäksi moinen kämmi olisi omiaan myrkyttämään työilmapiirin ja nostamaan pahaa verta niidenkin kollegojen parissa, joita syyttävä sormi ei tällä kertaa osoittanut.

Uskallatko itse kyseenalaistaa kollegasi, esimiehesi tai neuvonantajasi? Mitä suurempi auktoriteetti tiettyyn ammattiin liittyy, sitä vaikeampi ko. ammatin harjoittajaa on kyseenalaistaa.

Ystäväni tiivisti ongelman ytimen hyvin esimerkin avulla:

Jos alat vittuilemaan poliiseille, heillä on yleensä keinot kääntää tilanne päinvastaiseksi.

Samat lainalaisuudet pätevät jokaisessa ammatissa ja jokaisella työpaikalla. Joukosta poikkeava mielipide on riski, eikä vähinten silloin, kun olet kyseenalaistamassa yleistä luottamusta nauttivaa työkaveria. Ellet sinä uskalla ottaa riskiä, ei uskalla kukaan muukaan. 

Tutkimuksen lähde: David McRaney: You are not so smart.