Digiyleissivistystä, kiitos!

Maailmalla teknokraatit povaavat päälle puettavan tietotekniikan ja 3D-tulostuksen mullistavan ihmisten tavan elää samalla, kun monessa suomalaisorganisaatiossa vielä pidetään penseää suhtautumista sosiaalista mediaa kohtaan järkevänä työkeskeisyytenä. Pidän kultaisen kuusikymmentäluvun perään haikailua vaarallisena, ja soisin yhä useamman yli 45-vuotiaan käyttävän verkkoa alle 44-vuotiaiden tavoin.

elukka Vaikka eivät nuoret ole täydellisiä hekään, diginatiiviudestaan huolimatta. Olen yllättynyt, kun opettajat kommentoivat nuorten tietoteknisiä kykyjä. ”Kyllä ne osaavat Facebookia käyttää, mutta Wordin kanssa menee sormi suuhun.” Vapaasti erästä lukionopea siteeraten.

Yhä suurempi osa työstä, yhteydenpidosta ja arkisesta asioiden hoidosta siirtyy verkkoon ja teknisin vempelein hoidettavaksi. Kohta Kelan tätikin on olemassa vain iPhone-sovelluksen muodossa, eikä äänestysvilkkaus muutu kelien mukaan. Pankit siirtyivät jo verkkoon, julkishallinto on matkalla. Kaupallisten palveluiden suhteen verkonkäyttäjällä on maailmanlaajuinen valikoima käytössä, verkottomalla lähiostari.

Teknologia on luonteeltaan jännittävä ilmiö. Teknologia koetaan teknologiaksi vain sen aikaa, kun se on uutta. Jahka teknologia on vakiinnuttanut asemansa, se on enää vain arkista. Vai koetko suurta insinöörimäistä teknoinnostusta käydessäsi vessassa tai kuunnellessasi radiota? Syytä olisi, sillä vesivessa, kunnallistekniikka ja radio ovat mitä suurimmissa määrin teknologiainnovaatioita. Sanomalehdestä, kirjasta ja omakotitalosta puhumattakaan.

Tietenkään teknologialle ei kannata laskea itseisarvoa. Uusi kännykkäsovellus ei ole käyttämisen arvoinen vain, koska se on uusi tai koska siitä kirjoitettiin Engadgetissa. Silti pidän nuivaa suhtautumista kaikkeen mikä tuoksahtaa tietotekniikalta vaarallisempana kuin yltiöpäistä uudesta innostumista.

Kuulen usein puhuttavan ihmisen suhteesta luontoon. Vaikuttaisi olevan niin, että olemme vieraantuneet luonnosta. Ilmiötä todistellaan mm. lapsilla, joiden mielestä maito tulee tölkistä ja sähkö pistokkeesta. Pragmaattisia havaintoja maailmasta, jossa kulissien taakse ei pääse kurkistamaan.

Sama ilmiö toistuu digimaailmassa. Kun ihmiset eivät pääse kurkkaamaan verhon taakse, he vieraantuvat teknologiasta. Jotta suhde teknologiaan ja verkkoon olisi luonnollinen, teknologian toimintaperiaatteet täytyy ymmärtää. Ettei erehdy tölkkiä lehmäksi.

Miten digimaailman kulissien taakse voi kurkata? Helpoin keino lienee ohjelmointi. Koodaamalla joutuu väkisin kohtaamaan koneen luonteen ja oppii ymmärtämään, miten bittejä käsketään. Vähän kuin kävisi lypsyllä.

Mitä enemmän koneiden toimintaan tutustuu, sitä paremmaksi digiyleissivistys kasvaa. Siksi ehdotukset ohjelmoinnista pakollisena kouluaineena ovat mielestäni erinomaisia. Koodaaminen voisi syrjäyttää muutaman matikankurssin, sillä loogista ajattelua oppii ohjelmoidessakin.

Työelämässä lienee syytä kysyä, millä meriiteillä päätökset verkon roolista liiketoiminnassa tehdään. Voiko yritysjohtajalla, joka ei ole koskaan ohjelmoinut, olla korkea digiyleissivistys? 

Vastaa

Spämmin välttämiseksi: *